9.4.2015

Yllätyksellisyys

Ennen Tessan tapaamista en ollut milloinkaan ollut vakuuttunut siitä, että haluaisin lapsen, vaikkakaan en täysin vakuuttunut siitäkään, etten koskaan haluaisi. Ennen kaikkea olin epäillyt sitä, olisiko minusta täysipainoiseksi kasvattajaksi, kun omakin elämä tuntui vaikealta hoitaa ja omat ongelmat sellaisilta, että lapsikin niistä joutuisi kärsimään.

Tessan kanssa tietysti tiesin alusta asti, että Kain kuuluu pakettiin. En osannut ennakkoon sanoa, millaista sellaisessa tilanteessa olisi olla, kun ei ollut siitä kokemusta. Ajattelin yrittää. Ihan alkuun huolehdin hieman, että Kain voisi tulla minun ja Tessan väliin ja ettei Tessa voisi omistautua parisuhteelle täysin, kun hänen pitäisi yrittää pitää Kain irrallaan minusta siihen saakka, että tiedämme varmaksi, mitä tehdä. Vaan eipä siihen kauaa mennyt. Eikä Kain ole ollut tiellä ollenkaan. Olemme yhdessä. Kaikille kyllä riittää kiintymystä.

Kaininkin suhteen minulla ja meillä on ollut yllättävän helppoa. Ensinnäkin Tessa antoi minun hyvin nopeasti olla kuin perheenjäsen kuitenkaan painostamatta minua. Vaan eipä siinä olisi ollut kovin paljon painostettavaakaan, kun halusin itse osallistua. Samaten Kain hyväksyi minut kotiinsa hämmentävän kitkattomasti, mistä tietty ehdin aluksi hieman huolehtia. Muistan hänen sanoneen vain yhden kerran, ettei halua minua sinne. Enimmäkseen Kainille on nähdäkseni ollut vain mukavaa, kun on enemmän välittäviä aikuisia lähettyvillä. Sekin minut yllätti, kuinka vaivatonta minun oli kiintyä Kainiin ja omaksua vanhemman rooli. En tiennyt olevani niin isällinen – tai sanotaan ennemmin "vanhemmallinen" paremman sanan puutteessa.

Suhteemme alkuvaiheessa Tessa tietty hoiti Kainia enemmän ja minä vähän auttelin. Vähitellen otin enemmän osaa ja vastuuta Kainin hoidosta ja nyt olen nähdäkseni ollut täysivaltainen vanhempi jo hyvän aikaa. Kuten lienee tavallista, minulla ja Tessalla on toki hieman eri tehtävänjaot. Minä laitan Kainin useimmiten nukkumaan ja leikin Kainin kanssa aika paljon. Tietty nyt Tessan raskauskin vaikuttaa siihen, mitä hommia minun on tarpeen tehdä.

Luulen, että Tessa ei olisi saanut minua hankkimaan lasta kovin helpolla tai kovin nopeasti, jos hänellä ei olisi Kainia ollut jo vanhastaan. Olisin huolehtinut liikaa ja spekuloinut loputtomasti sillä, mikä voi mennä vikaan. Järjestelymme onkin ollut kannaltani varsin toimiva: ensin sain ikään kuin vähitellen hieman kokeilla hommaa ja opetella luottamaan siihen, että se minulta sujuu.

Tessa puhui toisesta lapsesta jo varhain. Sanoin silloin, että haluan kokea olevani tasaveroinen vanhempi Kainille ennen kuin uskallan hankkia lisää lapsia. Välillä Tessa oli vähän malttamaton, mutta suostui kuitenkin ehdotukseeni. Joulukuussa sitten sanoin, että olen valmis. Sen jälkeen ajatus ei ole pelottanut. "Siinähän se toinenkin menee, kun on jo yksi", ajattelee varmaan moni toisen lapsen kohdalla. Ja että jotkin asiat voivat jopa helpottua kahden lapsen myötä, kun ne pitävät toisilleen seuraa. Ans kattoo.

En ole kuullut paljonkaan kommenttia siitä, että minun odotettaisiin suhtautuvan jotenkin eri tavalla lapsipuoleen kuin omaan biologiseen lapseen, mutta jotain on kuitenkin korviini kantautunut. Monesti vieraat ihmiset tietty olettavatkin, että Kain on minun biologinen lapseni, kun hiuksetkin ovat varsin samaa väriä. Ei minulla oikein edes tulisi mieleen, että biologinen side olisi jotenkin määrittävä tekijä. Rakastanhan minä Tessaakin, vaikkemme ole sukua, eh. Ei kai se sen kummempi asia ole? Tietysti meidän tapauksessamme olemme jonkin verran tekemisissä biologisen isänkin kanssa, mutta se ei vaikuta useimpiin päiviimme käytännössä mitenkään. Joskus Kain on biologisen isänsä luona yökylässä.

Minut on yllättänyt se, että olen löytänyt voimavaroja vanhemmuuteen aika itsestään, vaikka minulla onkin muutoin ollut välillä kohtalaisesti elämänhallintaongelmia. Siitä minä huolehdin välillä yhä, että siirrän omia psyykkisiä ongelmiani eteenpäin lapsiimme. Tessa sanoo aina, että ei kukaan täysin tasapainoinen ole, mikä lienee totta, mutta ei poista kaikkia huoliani. Hyvin tuo Kain näyttää silti yleisesti ottaen pärjäävän. Kain on iloinen ja vilkas lapsi. Muistutan itseäni ajoittain siitä, että tärkeintä lienee, että lapsi tietää olevansa rakastettu. Sen Kain kyllä tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti